Ajattelin aluksi kertoa hieman itsestäni, mistä olen, mitä olen tehnyt ja mitkä ovat haaveeni.
Olen 22-vuotias nuori tyttönen. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2010 paikkallisesta lukiosta Pohjois-Suomesta. Lukio-opiskelijana olin peruslaiska. Panostin aineisiin jotka kiinnostivat minua ja muut jäivätkin käytännössä huomiotta. Olen siis matemaattisesti lahjaton sekä ruotsia osaamaton. Vietin lukiosta välivuoden Iso-Britanniassa au pairina ja preppasin englantia. Ilman tätä vuotta en osaisi englantiakaan ja tuskin olisin päässyt koskaan läpi englannin ylioppilaskoetta. Muistojen ja mahtavien kokemusten lisäksi, vuodesta jäi suuri oppimisen palo englantiin kielenä ja se on kohentunut huomattavasti vuosi vuodelta. Suurin oppiminen on kuitenkin tapahtunut valitettavasti lukion jälkeen, joten nöyrin mielin menen korottamaan englannin kieltä aikuislukioon.
Lukion jälkeen olen hakenut omaa alaa kohta kolme vuotta. Ensimmäiset kaksi vuotta asuin Oulussa töitä tehden ja vuosi sitten muutin hetken mielijohteesta Helsinkiin. Lukion jälkeen hain Rovaniemin Yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä, kävin valmennuskurssin mutta ylioppilasjuhlien jälkeen en avannutkaan kirjoja. Tänä päivänä olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että koulupaikat eivät auenneet oikeustieteellisestä. Kyseisenä keväänä opin, oikeustiede oli kiehtonut minua enemmän ajatuksena ja se oli enemmän vanhemieni toive kuin minun. Vuosi ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen hain hetken mielijohteesta poliisikouluun. Pääsykoemateriaalit kahlasin automatkalla Tampereelle ja yllätykseksi pääsinkin viimeiseen hakuvaiheeseen asti. Koulu olisi mieluinen mutta realiteetit kun ovat mitä ovat. Työttömäksi valmistuminen ei houkuttanut joten haave poliisikoulusta on haudattu.
Keväällä 2011 alkoi vanhempien painostus opiskelusta taas. Jo silloin mietin ulkomailla opiskelua vakavasti ja täytinkin melkein valmiiksi Iso-Britanniaan Ucasin haku"paperit." Ajatus kuitenkin tuntui silloin vielä liian rohkealta ja tyydyin hakemaan sosiaalityötä Rovaniemen yliopistoon. Olin kuitenkin viimeinen varasijalainen joka ei päässyt ja pettymys oli suuri. Ensimmäistä kertaa olin todella tehnyt töitä pääsykokeisiin ja koulupaikka jäi saamatta.
Muutin siis Helsinkiin ja haaveilin satunnaisesti personal trainerin pätevyyden suorittamisesta, sosiaalityöstä, poliisikoulusta ja ulkomailla opiskelusta. Ravitsemusterapeuttikin kävi mielessä, mutta matemaattisesti lahjattomalle yliopisto-opinnot kyseisen alan parissa ovat lähes mahdottomuus. Mielessä siis prosessoitui ajatus liikunnan opiskelu ulkomailla.
Seuraava projektini on tutustua opiskelualana liikuntaan ja tutkia työllistymistilannetta sekä vaihtoehtoja. Onko järkevä opiskella liikuntaa?
Mä olen opiskellut koko tutkinnon Portugalissa ja olen sillä tiellä edelleen! Itse hain lukion jälkeen sitä omaa opiskelumaata ja suunnittelin opintoja niin Meksikossa kuin Espanjassakin, mutta päädyin lopulta valitsemaan Portugalin. On totta, että olipa ala melkein mikä tahansa, työllistyminen on vaikeaa, mutta silti sanoisin, että kannattaa seurata unelmiaan ja opiskella itselle mieluisinta alaa, eikä ylianalysoida työllistymistä, sillä tilanne ehtii muuttua vielä paljonkin siihen mennessä kun valmistuu. Ehkä paras vaihtoehto on laaja-alainen alempi tutkinto (josta voi ponnistaa moneen suuntaan) ja sitten sen jälkeen erikoistuminen postgraduate-opintojen merkeissä. Mun blogissa on joitain vinkki ym. -postauksia ulkomailla opiskelusta. Onnea matkaan, valitsitpa mitä tahansa!
VastaaPoistaKiitoksia kommentista! Perehdyn blogiisi ehdottomasti!
VastaaPoistaTyöllistymis juttuja olen miettinyt itsekkin näiden kolmen vuoden aikana. Olen harmikseni enemmän järki, kuin tunne ihminen.
Liikunta ja liikkuminen ovat olleet aina intohimoni. Pelkään kuitenkin tehdä harrastuksesta ammattia... Loppuuko urhelusta rakkauden palo jos siitä tulee ammatti? Olen kuitenkin päättänyt nyt tehdä kaikkeni unelmani saavuttamiseksi ja siihen liittyy ehdottomasti jollain tavalla liikkuminen, ainakin harrastuksena ;)